Köyhissä ritareissa tehtiin telkkarissa yhdenlaisia kalarullia, ja kun Kotiäidin 3K:ssa törmäsin  vielä tämänkaltaisiin rulliin joku aika sitten, niin pitihän sitä itsekin sitten... Muistin varassa ja itsekseni kehitellen syntyikin aika samanlaista herkkua.

569201.jpg

n. 500 - 600 g lohifileetä
pieni purkki ruohosipulituorejuustoa
tilliä
n. 50 g katkarapuja hienononnettuna
n. ½ tl Dijon-sinappia
sitruunamehua
sitruunapippuria

n. ½-1 dl valkoviiniä
vajaa purkki ruokakermaa tai vastaavaa
(maizenaa)

Leikkaa lohi ohuiksi sivuiksi graavilohen tapaan (meillä syntyi 5 viipaletta). Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita tuorejuusto, katkaravut, tillit, sitruunamehu, sitruunapippuri ja sinappia, levitä kalaviipaleille. Kääri rullille. Laita rullat uunivuokaan, kaada päälle valkoviini ja kalojen väliin vielä kerma. Ripottele kalojen päälle vielä hiukan suolaa. Paista uunissa 200 asteessa vajaa puoli tuntia. Itse suurustin lientä vielä hiukan kattilassa maitzenalla, kun varmaan valkoviinin vaikutuksesta se jäi vähän liian juoksevaksi minun makuuni.