Strömsössä tehtiin joku aika sitten hernekeittoa, joka kokin mukaan on "maailman toiseksi parasta" - heti suomalaisen hernekeiton jälkeen. Mielestäni perinteinen hernekeitto saa tästä kyllä aika vahvan vastuksen, niin hyvää oli, ja tosi helppo ja nopea tehdä. Toimii varmasti hyvin myös alkukeittona.

549065.jpg

Annos on pieni, kahdelle hengelle yksi lautasellinen. Ohjetta olen hiukan muokannut.

2 pientä salottisipulia
2 kynttä valkosipulia
3 rkl oliiviöljyä
2 dl pakasteherneitä
4 dl vettä
kasvisliemikuutio
1 puntti tuoretta minttua
50 - 70 g maustamatonta tuorejuustoa (meillä Mascarpone-juustoa)
pinnalle oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Kuullota hienonnettuja sipuleita ja valkosipulia oliiviöljyssä, älä päästä kuitenkaan tummumaan. Lisää vesi ja liemikuutio, keitä n. 5 min. Lisää herneet ja mintunlehdet ja keitä toiset 5 min. Sulattele tuorejuusto mukaan ja soseuta keitto tehosekoittimessa. Lämmitä tarvittaessa vielä hellalla. Mausta suolalla ja pippurilla, kaada lautasella päälle vielä hieman hyvää oliiviöljyä.

Alkuperäisessä ohjeessa oli parmesanjuustoa tuorejuuston sijaan, mutta kun tuota Mascarponea sattui olemaan kaapissa, niin kokeilin sillä. Seurana meillä oli vaaleaa leipää, jonka päällä lihahyytelöä. Cittarista on nykyään vaikea päästä ulos ilman hyytelöä, jos edustaja sattuu olemaan sitä tuoreltaan myymässä =)