Tässä on kananrinnan alla uunissa tehtyä hiukan makeaa tai hapanimelää kasvislisäkettä, parhaimmillaan se voisi kuitenkin olla porsaanpihvin kaverina. Ei tarvitse välttämättä perunaa tai muuta.

510897.jpg

1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni porkkana
1 paprika
pari pientä sipulia
pari pientä punasipulia
punasipulia
rasiallinen kirsikkatomaattia
2 hapanta omenaa
1-2 kynttä valkosipulia
2-3 palaa aurinkokuivattua tomaattia
n. ½ dl oliiviöljyä + vähän paistamiseen
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl omenaviinietikkaa
2-3 rkl soijaa
2 rkl sitruunamehua
2-3 rkl sokeria
pippuria
vettä tarvittaessa

Pilko kasvikset n. parin sentin kuutioiksi, paitsi porkkana ja valkosipulit ohuiksi viipaleiksi, hienonna aurinkokuivattu tomaatti. Kuullota muita paitsi tomaatteja hetki pannussa, kaada uunivuokaan, lisää tomaatit ja kaada päälle keskenään sekoitellut nesteet ja mausteet. Paista uunissa n. 200 asteessa puolisen tuntia, tai riippuen siitä kuinka pehmeiksi kasvikset haluat. Meillä tehdään yleensä tosi pehmeiksi.

Päällä vielä hiukan valmista pestoa.