Lasagnea vaihteeksi ilman lihaa, ja hyväähän se on näinkin.

1272564.jpg

Tomaattikastike:

500 g tomaattimurskaa
300 g paseerattua tomaattia
2 porkkanaa raastettuna
2 sipulia
1 punainen paprika
5 valkosipulinkynttä puserrettuna
kasvisliemikuutio
basilikaa, oreganoa, pippuria, paprikamaustetta
2 rkl valkoista balsamicoa

Kuullota sipulit ja paprika, lisää muut ja keittele jonkin aikaa

Valkokastike

4 + 1 dl maitoa
vajaa ½ dl vehnäjauhoja
suolaa
reilu dl juustoraastetta

Kiehauta 4 dl maitoa, lisää hyvin sekoitettu suurus koko ajan sekoittaen. Anna kiehua 5 min.

Lisäksi 200 g mozzarellaa, 2 pussia pakastepinaattia, lasagnelevyjä, juustoraastetta

Lado voideltuun vuokaan vuorotellen tomaattikastiketta, pinaattia, lasagnelevyjä ja valkokastiketta, meillä saatiin aikaiseksi kolme kerrosta, mozzarellaa pantiin puolet viipaleina päällimmäiseksi ja puolet keskivaiheille.  Pinnalle vielä vähän tavallista juustoraastetta. Juustot olivat molemmat vähän kevyempiä vaihtoehtoja ja toimivat oikein hyvin. Kypsennys uunissa 175 asteessa n. 45 min.