No nyt on meilläkin testattu Jamien kuulu pizzapohja, jota monessa blogissa on jo aikoja sitten kokeiltu. Eipä meidän perhe taida tämän jälkeen enää muunlaista pohjaa tehdä, älyttömän hyvää!

 1228378.jpg

Tällä määrällä meillä syntyi neljä pellillistä:

3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
4,5 dl durumvehnäjauhoja
suolaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
3 tl sokeria
n. 8 g (3/4 pussia) kuivahiivaa

Liuota veteen sokeri ja kuivahiiva. Jauhot ja suola kulhoon, keskelle kuoppa, johon kaadat nesteen, sekoita keskeltä reunoille päin, kunnes taikina alkaa muodostua. Muotoile taikina käsin palloksi. Nosta pallo työlaudalle ja vaivaa käsin n. 10 min, kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa. Ripottele päälle jauhoja, peitä kelmulla ja anna levätä 15-20 min. Kun taikina on hiukan kohonnut, jaa se osiin ja kaulitse n. 5 mm paksuiksi pizzapohjiksi. Repäise alumiinifoliosta uuniritilälle sopiva pala, öljyä ja jauhota se, ja nosta pohjat foliolle.

Pohjalla meillä oli tomaattipyreestä, paseeratusta tomaatista, valkosipulista, oreganosta ja pippurista keitelty kastike, muuten kokeiltiin sitten erilaisia täytteitä, kaikki vallan mainioita. Kaikkiin päälle vielä hiukan juustoraastetta (oikeaoppisesti se kai pitäisi laittaa heti tomaatin päälle). Paistetaan 250 asteisessä uunissa folion ja ritilän päällä n 10 min. Pöydässä päälle vielä valkosipuliöljyä (oliiviöljyyn puristettu hiukan tuoretta valkosipulia) sekä tuoretta rucolaa. En ole koskaan syönyt kerralla niin paljon pizzaa kuin nyt!

1228353.jpg
Kirsikkatomaattia, punasipulia, tuoretta basilikaa ja mozzarellaa

1228361.jpg
Metvurstia, kirsikkatomaattia, paprikaa, pepperonipaprikaa ja punasipulia

1228364.jpg
Barbequekastikkeella maustettua paistettua kanaa, pepperonipaprikaa, paprikaa ja punasipulia

1228371.jpg
Paistettua kanaa, paprikaa, mozzarellaa, punasipulia ja tuoretta rucolaa sekä basilikaa