Jo joskus kauan sitten tämä houkutti kokeilemaan Keittokomerossa ja viimeksi osui silmään Ihanissa tomaateissa, nyt pääsi vihdoin sitten ruokalistalle. Alun perin ohje siis Ruokatorstai-kirjassa, hiukan mausteita muuttelin.

1293177.jpg

paketti maustamattomia broilerin rintafileitä
2 dl ruoanlaittojogurttia
4 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko
pari senttiä tuoretta inkivääriä
½-1 tl juustokuminaa
½-1 tl mustapippuria
½ tl korinaterinsiemeniä
puntti tuoretta minttua ja korianteria

Leikkaa fileet neljään osaan, sekoita mausteet jogurttiin ja fileet sekaan. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 4 tuntia. Nostele lihat uunipellille irti toisistaan, paista 180 asteisesa uunissa n. 20 min. Voitele sitten kevyesti öljyllä ja laita 250 asteiseen uuniin grillivastusten alle pikku hetkeksi, että saavat vähän väriä.

Seurana riisiä, joka maustettu (ja värjätty) kurkumalla ja osalla korianterista sekä tzatzikia ja mangochutneytä. Seuraksi olisi hyvin sopinut myös jogurtti-"risotto" jota olen aiemmin tehnyt aika samantyyppiselle jogurttikanalle.

Hyvää oli tämäkin, mutta mitä sitä muuta voi näillä mausteilla odottaakaan? =)