Vein töihin kakkua jäädessäni sieltä pois, hyydykekakut on helppoja kun voi tehdä edellisenä päivänä hyytymään eikä aamulla tarvitse kauheasi kuorrutella ym.Ohje on Hellapoliisilta, käytin itse pohjana keksipohjan sijaan kuitenkin suklaakääretorttupohjaa. IHANAN kevyt ja raikas kakku!

1228299.jpg

7 liivatelehteä
0,5 dl vettä tai appelsiinimehua
2,5 dl Flora Vanillaa vaahdotettuna
4 dl appelsiinijogurttia (Ingman)
2-3 tl vaniljasokeria
(0,5 dl sokeria, itse en laittanut)
100 g appelsiinimarmeladia

Pohjana on siis tavallinen suklaa/unelmakääretorttupohja, kostutettu hiukan vaniljasokerilla maustettulla maidolla. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen muutamaksi minuutiksi. Sekoita vaahdotettu Flora Vanilla, jogurtti, marmeladi ja vaniljasokeri. Kuumenna vesi tai mehu (itse keitän aina vettä vedenkeittimellä), liuota liivatteet nesteeseen. Kaada hiukan jäähtynyt seos täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada kostutetun pohjan päälle irtopohjavuokaan (vuoraa ensin halutessasi kelmulla/laita pohjalle ainakin leivinpaperinpala, kakku jää nimittäin aika pehmeäksi varsinkin ilman keksipohjaa ja on vaikea saada vuoan pohjalta pois),. Anna hyytyä mieluiten yön yli.

En jaksanut/ehtinytkään tehdä päälle mitään kiille/hyytelökerrosta, joten sivelin kakun ohuelti varovasti marmeladilla ja koristelin säilykemandariineilla