Pirkassa oli vastikään mangotäytteinen kääretorttu, tämä on mukaelma ohjeesta, hiukan tuli littana ja muutenkaan täyte ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Maussa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Tätä syötiin jo pääsiäisen tienoilla, en ole vain muistanut laittaa tänne.

510892.jpg

Pohjana on kolmen munan peruskakku, eli saman verran munia, sokeria ja jauhoja, n. ½ dl jauhoista on korvattu tummalla kaakaojauheella (+ tl leivinjauhetta). Paistettu 225 asteessa n. 20 minuuttia.

Täytteenä mango-tuorejuusto-seosta, 2 banaania muussattuna, pohja kostutettu säilykepersikan mehulla, koristeltu persikoilla.

Mangotäyte:

2 prk mangososetta (alkup. ohjeessa säilykemangoa, mutta kaupassa ei ollut)
2 dl vispikermaa
1 rs maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua 
tilkka vettä
liivatetta (löysin vain yhden liivatteen, muuten olisin laittanut varmaan kolmekin)

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, lisää tuorejuusto, sokeri, sitruunamehu ja mangosose varovasti sekoitellen. Kuumenna vesitilkka (ehkä 1-2 rkl) ja liuota kylmässä vedessä liotetut liivatteet siihen. Kaada vähän jäähtynyt liiveteseos täytteeseen ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen.

Minulle kävi tosiaan niin, että jäljellä oli vain yksi liivate, ja vettäkin lorahti vähän turhan paljon. Tavoittelin paksua täytekerrosta niin, että kakku olisi koottu vuoan avulla ja jähmetetty kylmässä, mutta täyte jäi niin löysäksi, että sitä uskalsi laittaa vain aika ohuelti, ja loppujen lopuksi kaatelin lopun kuorrutukseksi, joka taiteellisesti valuu reunojen yli. Jähmettyi se onneksi hiukan kylmässä. Vähän hassu lopputulos, mutta maku oli tosiaan aivan mainio. Päälle olisi voinut laittaa vielä enemmän tummaa suklaata korostamaan suklaakakkupohjan makua.