Kesällä käytiin kovalla vaivalla hillametsällä, ja pari rasiallista saatiinkin kasaan, nyt tuli mieleen, että pitäisiköhän ne pikkuhiljaa käyttää johonkin. Lyhyen nettiselailun jälkeen päädyin tähän:

522718.jpg

Pohjana perusunelmatorttupohja:

3 munaa
1 dl sokeria
½ dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
2-3 tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauho-leivinjauhe-kaakao-seos siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina (kevyesti voidellun) leivinpaperin päälle ja tasoita, Paista 225 asteen lämmössä 5-7 minuuttia. Kumoa torttu leivinpaperille, jolle on ripoteltu vähän sokeria.

Jos on, kuten minulla, tapana unohtaa torttu uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, voi kuivimpien kohtien kostuttamiseen käyttää vaikka maitoa. =)

Täyte on oikeastaan suoraan Marielta, mutta kirjataan nyt tähänkin, kuinka sen tein:

1 purkki kermaa
200 g valkosuklaata
2 tl sitruunamehua
2 liivatetta
1-2 rkl vettä

2 dl hilloja elikkäs lakkoja (itselläni sokerin kanssa pakastettuja, eli sokeriakin voi lisätä)
1 liivate
1 rkl vettä

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa (tai vesihauteessa) ja sekoita hieman jäähtyneenä kerman joukkoon. Ota n. 1/3 sivuun koristelua varten. Liota kaikkia liivatteita muutama minuutti runsaassa kylmässä vedessä. Kiehauta vähän vettä, ja sulata 2 liivatetta vesitilkkaan. Kaada hieman jäähtyneenä koko ajan sekoittaen ohuena nauhana suklaakerman sekaan. Lisää sitruunamehu. (Monet ohjeet käskevät lämmittää sitruunamehun, tai vesi-sitruunamehuseoksen, mutta itsestäni on helpointa kiehauttaa reilummin vettä vedenkeittimellä). Levitä täyte jäähtyneen torttupohjan päälle.

Soseuta hillat kevyesti. (Jos on kovin viitseliäs, siemenetkin voisi siivilöidä pois.) Sulata 1 liivate toiseen vesitilkkaan ja kaada hieman jäähtyneenä koko ajan sekoittaen ohuena nauhana marjasoseen sekaan. Levitä torttupohjalle kerman päälle.

Leikkaa pohjan jokaisesta reunasta noin 1 cm levyinen suikale pois estääksesi reunan repeilyn. Pohjaa voi myös tosiaan vähän kostuttaa.
Kääri leivinpaperin avulla tiukalle rullalle, anna vetäytyä jääkaapissa jonkin aikaa.

Itse unohdin loppujen lopuksi koristella tortun lopulla suklaakermalla, mutta sitä lusikoitiin sitten suoraan torttuviipaleiden päälle leivostyylisesti. Hilla on sen verran mieto marja, että täytettä olisi voinut ehkä olla vähän enemmänkin. Mutta oli maku näinkin mainio. Tämä on muuten ensimmäinen kääretorttuni joka säilytti pyöreän muotonsa, eikä lässähtänyt, kiitos liivatteen.